kalevala by:
Kaisa Suvanto
Maailman synty
Oli musta maailman äiti, synkempi syviä öitä
noitanainen, myrskymieli, taivaiden tuima tantta.
Tiesi tantta synnyn salat, luomaloitsut, tunsi taiat,
itsellensä supatteli, mielessänsä mietiskeli.
Kerran yössä yksinänsä taivaan tantta, maailman mieli
päästi vihan valloillensa, ulvoi surunsa suuren.
Yksin oli, yksin eli, maailman äiti, noitanainen
itsessään oma alkunsa, rajoina omat raajansa.
Itki kolme ikuisuutta, huusi huomisia kuusi
kunnes katsoi maailmaansa, itse katsoi itseänsä
omaa maataan mietiskeli, oma mieli maailmansa,
näki raajan, näki toisen, tahdotta tyhjyyden myönsi.
Niinpä musta maailman äiti, taivaan tantta, maailman mieli
sylki suustaan laajan loitsun, kaamean kirouksen kihisi
Noitanainen, myrskymieli, repi ranteet, pilkkoi polvet
riisti ripset, kiskoi kyljet, musersi maailman ruumiin.
Suurta tuskaa tuskasteli, kipuansa karjahteli
kunnes sydän liikaa sykki, polte liikaa pakotteli.
Tuli hetki hiljaisuuden, loppui liike myrskymielen
hetken hymys, hetken huokas, maailman syntymään kuoli.
comment by teacher
Hyvin kertomuksellinen, mystis-sävytteinen ja omalla tavallaan tehokas kuvaus maailman synnyn edeltävistä tapahtumista. Noitanainen on epäinhimillinen, demiurginen tai jumalallinen hahmo (”itsessään oma alkunsa”). Feminiininen hahmo edustaa ehkä jonkinlaista vastamytologiaa kalevalaisille miehisille hahmoille? Naisen tuhoutuminen merkitsee maailman historian alkamista. Runo sisältää vanhan kalevalaisen perinteen tapaan paljon toistoa, joka toimii runon sisällön suhteen useimmiten hyvin (”noitanainen” –sana toistuu tosin turhaan kolme kertaa). Alkusoinnut soivat mukavasti. Trokeemitta on melko puhdasta, joten pari murrelmasäettä olisi tehnyt rytmiin vaihtelua. (JJ)
