virtanen / joensuu  / kaikki runot

european kalevala

<  back to the list

kalevala by:
Outi Kaikkonen


Euroopan luominen

Sfinksi lentää yllä vetten,
matkaa maailman ajassa,
jumalten ikuisuudessa.
Katsoo laineiden laskua,
vierivää viherkehtoa,
pudottaa mereen pähkinän.
Mereen pähkinä putoaa,
painuu alle lainehien,
uinuu tuhannen vuotta,
itää sointujen suolasta,
paisuu pieneksi pilveksi,
mantereeksi mahtavaksi.
Kasvaa maahan tammimetsä
puskeepi pähkinälehto,
sinne linnut lehahtavat,
pedot tekevät pesänsä.
Metsissä kytevät laulut,
hautuvat salaiset sodat,
siiveniskujen ajassa,
meren tyrskyjen jyskeessä.



comment by teacher


Muunnelma kalevalaisesta myytistä, jossa kosmos syntyy munasta. Pähkinästä syntyy ensin maa, ja lopulta koko fauna. Eläinproteiinin (muna) sijasta olemme siis kasvisvalkuaisessa, pähkinässä. Valtaosa säkeistä on rytmisesti nelipolvista trokeeta, ja alkusoinnutteluakin on mukana. Runon poljentoa ja sen "laulelmallisuutta" olisi ehkä tukenut rytmiikan puhtaus. Tosin suurin osa säkeistä on nelipolvista trokeeta, ja murrelmasäkeitäkin on mukana ("pedot tekevät pesänsä").

Runo yllyttää lukijaa ekologisiin tulkintoihin. Pähkinä- ja tammimetsistä tulee mieleen jääkauden jälkeinen Pohjolan ilmasto, jolloin tosiaan pähkinä- ja tammipuita kasvoi Jyväskylän korkeudella. Ilmastonmuutos kääntää kelkan valitettavasti takaisin sinne päin. Sfinksi tulee itämailta – miksi?
(JJ)