virtanen / joensuu  / kaikki runot

european kalevala

<  back to the list

kalevala by:
Minna Holopainen


alku

Kulki tyttö mantereella, tiettömällä metsäisellä, orpona kulki.
Joutui luokse oudon naisen, erakon ja noidan.
Oli outo karja kartanolla, korpin pojat kehdossa, kärpät rinnoilla roikkui.
Suo kaikki äänet imi.
Eukko hälle rieskat paistoi, sanoi tässä sulle mökki.
Niin sanoi eukko, meni metsään ja suohon uppos, tytölle jäi torppa.
Tyttö kärpät keitti, ruskan tullen rusakot, kellarihin kannen alle kasasi.
Oravat näppärästi nylki, etanat voissa paistoi.
Eukon lempiahvenet leivällä syötti, järvestä ylös narras.
Ajatteli tyttö, olispa lapsi, ja pian oli, puolukkakorva ja kaksi,
pihamaalla juoksemassa.
Ja tulipa kaivosta ukko, partasuu, vanaha mies, kulmiaan kohotteli, taloksi kävi
Ukko toi hauen, tehtiin keitto, pääkin sisältä kaluttiin, hauensilmä syötiin.
Silmästä saivat näkijän lahjat.
Ajatteli saunapolulla akasta ukko: On siinä ruovikko, niemen päässä piharenki,
nivusissa emon maito, pääskysille pesäpaikat.
Ajatteli ukosta akka: On siinä tinatasku,
vaaksan verran varrellista, hiillospuitten hehku.
Ja tuolla kersat niemen nokassa, syvässä uivat, ei näy kuin nenät.



comment by teacher


Kulkijatyttö saa noitanaiselta lahjoituksena mökin. Eukko itse häipyy ja uppoaa suohon. Pelkkä toive lapsista tuottaa naiselle kaksi tenavaa. Epäilyttävä versio saastattomasta sikiämisestä! Varsinkin kun kaivosta nousee kohta vanha ukko kulmiaan kohotellen ja käy taloksi. Runon lopussa olevista naisen ja ukon ajatuksista voi päätellä, että liitto syntyy. Runossa valmistetaan muuten verrattain paljon ruokaa, seitsemässä säkeessä (laskutavasta riippuen).

Teksti esittää lyhyessä kokonaisuudessa monta muutosta ja siirtymää. Keskiaikaisten teologien mielestä muutos on saatanasta, kun taas pysyvyys on jumalaista. Myös keskiaikainen karnevaalikulttuuri perustui muutokseen, vaihtoon, vaihtamiseen. Toisin kuin tässä tekstissä, se oli tietoisesti väliaikaista muutosta, hallittavissa. ”Alku” –runon muutokset ovat jollain tavalla myyttisiä, yliluonnollisia ja demonisia. Samaan aikaan siinä on läheinen mutta vaikeasti paikannettava yhteys suomalaiseen folkloreen ja kansanomaiseen tarinaperinteeseen.

Trokeemmittaisia säkeitä ei kovin montaa ole, ja muutama lisää olisi ehkä pitänyt kokonaisuutta rytmisesti enemmän kuosissa. Teksti vaikuttaa – hyvässä mielessä! – nopeasti kirjoitetulta, säkenöivän mielikuvituksen tuottamalta vetäisyltä. Yhteyden Euroopan syntyyn saa lukija itse kaivaa esille. Runon viimeiset rivit ovat sanastollisesti toimivimmat. Ne jättävät tilanteen hieman auki. Miten käy lasten?
(JJ)